Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Helsinki merkityt tekstit.

Kotivinkin juttu minusta

Uudessa Kotivinkki lehdessä on juttu minusta ja kutomisistani. Kangaspuilla kudonta ansaitsee kaiken huomion perinnekäsityönä. Olen iloinen, että olen osaltani saanut olla mukana säilyttämässä tätä käsityötaitoa. Yli 20v harrastettuani kankaan kudontaa innostukseni vain lisääntyy. Työhuone, kangaspuut kotiin ja nyt vihdoin myös virallinen koulutus kankaan kutojaksi Hämeenlinnassa ammattiopisto Tavastiassa.  

Keltainen räsymatto

Kudoin keltaisen, aurinkoisen räsymaton Taito Etelä-Suomen kudonta-asemalla Hakunilassa. Maton kutomiseen oli erityinen syy; se tulee ikkunanäyttelyyni elokuussa CraftCorneriin eteläesplanadille Helsinkiin. Juuri nyt suunnittelen ja toteutan räsymattoja näyttelyyni. Väriä, väriä, väriä ! Maton koko on 115x 210. Kolmas osa matosta on kierrätyskudetta ja totuuden nimessä myös tuo trikookude on kierrätettyä, tekstiiliteollusuuden jätettä. Loimilanka on uutta 15 säikeistä kalalankaa. Kun tähän vielä lisätään: tuotettu puhtaalla naisenergialla käsillä on todellinen kiertotalouden tuote.  

Hyvää uutta vuotta MMXXI !

Hyvää uutta vuotta 2021 ! Tässä katsaus vielä menneeseen vuoteen.  Odotan jo uuden vuoden tuulia, sen jo tiedän että kutomista riittää. Elokuussa on tulossa näyttely Helsinkiin CraftCorneriin, Eteläesplanadi 4 ja muitakin tapahtumia on luvassa joista sitten tuonnempana vuotta 😚