Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2022.

Kutojan vuosi 2022

Vuosi 2022 on ollut minulle kutojan vuosi. Koulussa on ollut joka hetki jännittäviä töitä tehtävänä. En ole malttanut levätä laakereillani vaan on ollut hinku oppia ja tehdä.  Lisäksi kuukauden vaihto Prahassa oli aivan mahtava juttu. Tässä vain muutamia kuvia tekemisistäni. Viimeiset kuukaudet opiskelijana ovat käsillä, ja edelleen paljon tehtävää. Vaatimukset kasvavat ja kouluvuodet huipentuvat Sidoksia - matkalla käteväksi kutojaksi näyttelyyn Hämeenlinnassa Wetterhoffin Wanhassa Kutomossa 25.5-3.6.2023.  Nukkatyö valmistumassa; maisema  Laventamaton kudekuviollinen  Vakoraanu  Taalainsidos Linnunsiipi, kiertopujotus Pellavapyyhe
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2023!  Damastipuissa kutomani pellavaiset Karjalan käköset   

Ompelua kutomastani kankaasta

Syksyllä aloitin koulutuksessani valinnaisen ompelukurssin. Ompelemme koulussa perjantaisin.  Ompeluopinnot tähtäävät laadukkaaseen ompelutaitoon. No, ainakin ymmärrykseen kuinka vaativaa ompeleminen tuotteeksi on.  Viime syksynä kudoimme koulussa poppanaa ja nyt ompelimme poppanapaloistamme pienen laukun.  Yksinkertaista, tarkkaa ja kaunista.    Tässä valmis pieni laukkuni. 💓 Ompelu on täynnä pieniä tärkeitä yksityiskohtia. Työvaiheita: napinläpikone  Tuotteen suunnittelu vie aikaa. Tuotesuunnittelu tulee alkaa jo kankaankudonnasta. Käsityö 💓

Kuulumisia koulusta

Syksy on mennyt hujauksessa ja joulu on jo kuukauden päästä 😊 Koulussa on ollut kiireitä, sairastelu vei hyvää kutomisaikaa ja nyt saan istua tiiviisti kangaspuiden ääressä loppuvuoden. 👀 Tässä muutama kuva pujotukset ja poiminnat -kurssin mallitilkuista, jotka tein syksyn aikana.👌 Punapoiminta, malli on Vappu Kiisken  kirjasta Karjalainen punapoiminta (Pellervo 1956) Kaappaustekniikka puuvillaloimi ja kude pellavaa. Pintapujotus puuvillaa ja villaa Hanaori, kude ja loimi puuvillaa.  Kaikki pujotus- ja poimintatekniikat olivat minulle uutta. Hienoja tekniikoita joita tulen varmasti käyttämään tulevaisuudessa esim. matoissa. 

Sininen pellavaloimi

Koko kesä on mennyt ja syksykin jo saanut hyvän alun. Opiskeluni Hämeen ammattiopistossa jatkuu vielä kaksi lukukautta. Blogi päivityksiä on tullut harvakseltaan, mutta pimenevinä iltoina kirjoittamisellekin löytyy taas aikaa. Koulussakin on kovasti puuhaa, mutta siitä hiukan myöhemmin. Minulla on ollut jo muutaman vuoden suunnitteilla luoda kaunis kiiltävä sininen pellavaloimi näihin pikkupuihin täällä kotona. Kesällä sain vihdoin luotua loimen. Reunoille pellavan sävyt ja keskelle tuota suomen lipun sinistä. Tätä rakentelen koulutöiden välissä.  Tukilla on paljon rimoja, jotta loimi pysyy mahdollisimman tasaisena koko 7m matkan. Yritin vetää loimen tukille kaikki oppimani konstit huomioiden. Kaunis tukki siitä tulikin.  Tästä tämä hiljalleen rakentuu, loimi on kohotusvarvalla nostettu ja niisintä voi alkaa. 

Hienostunut ja käytännöllinen villapeitto

100% villalangasta kangaspuilla kudottu villapeitto on ihanuus kodissa ja puutarhassa.  Tässä peitteessä hienostuneet värit tuovat toimikassidoksen kauniisti esiin.Villa tekstiili on helppo myös huoltaa; aika-ajoin pakkaseen vain tuulettumaan ja peite raikastaa itse itsensä. Villahuovan voi joko karstauttaa pöyhkeäksi tai esim. hentoisesti vanuttaa jolloin tekstuurista tulee hiukan tiiviimpi mutta pehmeän ylellinen. Pienet villalangan kerät ovat kuin hyrriä korin pohjalla.

Opiskeluun liittyvä harjoittelu TAITO shopissa Helsingissä ja Kouvolassa

Huhtikuussa aloitin opintoihini liittyvän työssäoppimisjakson Taito Shopissa Helsingissä. Opettavainen paikka, jossa sain tutustua upeisiin suomalaisiin tuotteisiin. Meillä on tosiaan rikas käsityön perinne täällä ja Taito Shop tuo sitä ansiokkaasti esille. Kouvolan Taito shopissa ja kutomolla sain tehdä loimia ja kutoa niin pellavaa kuin paperinaruakin. Upeinta oli tavata innokkaita kutojia. Osa kutojista piipahtivat kutomolla jutustelemassa osa olivat innokkaita kutojia. Puuvillapellava ja vohvelisidos Monet kangaspuut kudontavalmiina

Klassinen harmaa matto

Klassisen maton väri on harmaa ! Hillitty ja raikas harmaa sopii tilaan kuin tilaan. Tein mattoparin eteiseen ja nyt kudotut matot odottavat vielä päärmeiden viimeistelyä. Kudon  päärmeet puolikkaasta kuteesta ja ompelen ne käsin.  Tässä matossa tehosteena olen käyttänyt muutamia ruusukasraitoja sekä harmaan eri sävyjä.  

Vaihdossa Prahassa

Olin kuukauden kansainvälisessä vaihdossa Prahassa Tsekin tasavallassa, paikallisessa kädentaitojen koulussa. Upea perinteikäs koulu, jossa on opetettu pitsinnypläystä 1800-luvulta lähtien. Pitsinnypläystä siellä opetetaan edelleen. Neljän nypylän harjoittelun jälkeen siirryin kahdeksan nypylän nauhapitsin nypläykseen. Taitavat opettajat ohjasivat vaiheittain nypläyksen saloihin.    Tässä nypläämäni nauhapitsi.          Koulussa oli myös konservoinnin opetusta. Konservointi oli minulle aivan uutta, vaikka rakastan vanhoja tekstiilejä. Yllä olevassa kuvassa vanha silkki on hellävaraisesti pesty ja aloitan erittäin ohuella neulalla ja silkkilangalla ompelemaan silkkikangasta kiinni uuteen silkkiin. Ohut neula näkyy kuvassa oikealla keskellä samoin ohut silkkilankka. Tätä työvaihetta harjoiteltiin ensin pellava kankaalla. Tässä silkkikankaalle kiinnittämäni vanha hauras silkkikangas. Tämä työ vaati keskittymiskykyä, taitoa ja hyviä silmälaseja !

Harmaan vihreät pellavapyyhkeet

Tein kauniit harmaan-vihreän sävyiset pellavapyyhkeet. Pellavaloimi on vaativa kutoa sen haurauden vuoksi. Kutominen sujui kuitenkin hyvinkin joutuisasti. Mukava kutoa, kun ei tarvitse paukuttaa niin kuin mattoa. Kutominen alkoi sujua hyvin kun oivalsin kuvion ja kankaan tiheyden.

Damastipuissa kutomista

Damastipuissa kutominen oli mielenkiintoinen uusi kokemus. Voin suositella ! Opiskelijana on  upea kokea uutta ja ihmeellistä. Suunnittelimme itse WeavePoint ohjelmalla mallin ja teimme mallista ns.tapituskaavion, jonka mukaan kudonta eteni. Onneksi osaava opettajamme oli kokoajan tukena.  Damastipuut ovat vain kovin isoja ja näin hankalia. Aloin kyllä heti miettiä voisiko olla mahdollista saada vuokrattua isompaa työtilaa johon mahtuisi tämmöiset ihanuudet 😁  Valmis pikkuliina on suunnittelemani Karjalan käkönen ! Tämä pääsee pikkuliinaksi tai leivinliinaksi omaan keittiööni.

Merensinistä ja vaaleaa harmaata villahuiviin

Kudoin kangaspuissa koulutyönä kaksi merinovillaista huivia. Koulussa minulla menee paljon aikaatyön aloittamiseen. Olen oppinut, että kudottava työ tulee suunnitella tarkoin ennen aloittamista. Pohditaan työn koko, materiaalit ja toki suunnitellaan myös oma malli.  Villa on vaativaa kutoa kangaspuissa. Ei saa lyödä luhaa liian tiuhaan ja sama rytmi on pidettävä työn alusta loppuun asti.

Kevään vihreä villashaali

💚 Kevään vihreä NIITTY villashaali on kudottu 100% villalangasta ja kevyesti vanutettu. Toimikkaiden toimiviivat tulevat kauniisti esiin värin vaikutuksesta. Kierretyt hapsut keikkuvat iloisesti molemmissa päissä. 💚 💚 Villashaalin kutominen on kohtuullisen joutuisaa puuhaa. Reilu leveys ja pituus sekä vaihteleva sidonta pitävät kyllä kutojan puuhakkaana ennen varsinaista "sukkulan heiluttelua" 💚 💚 Leveissäkin kangaspuissa voi loimen kutoa ihan loppuun asti. 💚 Kudonnan jälkeen onkin vielä ne viimeistelytyöt niin kangaspuissa kuin itse villashaalissakin. 💚