Siirry pääsisältöön

Kiitos haasteista Nannatukselle ja Kankuritarelle

Säännöt:

1. Jokaisen haastetun tulee kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Jokaisen haastetun tulee vastata 11 kysymykseen, jotka haastajasi on valinnut.
3. Haastetun pitää keksiä 11 uutta kysymystä uusille haastetuille.
4. Haastajan tulee valita 11 blogia, joissa on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa, kuka sinut on haastanut ja kenet sinä haastat.
6. Ei takaisin haastamista.

 
Tässä ensin 11 asiaa minusta.
Olen kohta 50v täyttävä työterveyshoitaja ja kun hoitelin kaksosiani 1990-l lopulla kotosalla aloitin kaiken muun ohessa harrastaa kangaspuilla kutomista. Energiaa minulla oli tuolloin pienen kylän verran.
Tämä harrastus on sitten kantanyt tänne asti ja nyt haaveilen ihkaomasta tilasta jonne saan hankkimani kangaspuut pystyyn.
Oma perheeni suhtautuu myönteisesti kudontaharrastukseeni ja bloggaamiseeni, saan heiltä usein mm. ATK-apua.
Tätä harrastusta en usko jättäväni koskaan vaan keksin tapoja miten saan enemmän aikaa kangaspuilla kutomiseen.
Haluaisin opiskella käsityöalaa syventääkseni taitoja joita olen saanut oppia käytännön kautta. Opiskelu voisi olla mahdollista esimerkiksi vuorotteluvapaan turvin. 
 
 
Nannatuksen kysymykset minulle:
 
1. Mikä on harrastuksesi paras muisto? MATMIX -tapahtuma Turussa
2. Mikä on kallein ostoksesi harrastukseesi liittyen? 300€ kangaspuut tarpeineen.
3. Mikä on hauskin mokasi harrastuksessasi? Kieromatto mikä kelpasi lastenhuoneeseen.
4. Kuinka paljon vietät aikaa harrastuksesi parissa? liian vähän !!
5. Mitä tavoittelet harrastuksellasi? rentoa elämää
6. Mitkä kolme asiaa harrastuksessasi ottaisit mukaan autiolle saarelle? kangaspuut, loimet ja kuteet
7. Mistä pidät vähiten harrastuksessasi? lopputyöt kuten ompelu ompelukoneella.
8. Milloin viimeksi ostit jotain harrastukseesi liittyvää? viikko sitten :)
9. Mistä pidät eniten harrastuksessasi? kaikki kutominen on ihanaa.
10. Onko sinulla harrastukseesi liittyviä unelmia? oma paja
11. Mikä on harrastuksesi lempityöväline? sukkula
 
Kankuritaren kysymykset minulle:
 
1.      Milloin aloitit bloggaamisen? tammikuussa 2011
2.      Oletko Facebook-koukussa? kyllä ihan pienessä koukussa.
3.      Mikä käsityötaito on sinulle ominaisin? kangaspuilla kutominen
4.      Mikä oli ensimmäinen käsityösi? virkkaustyö koulussa taisi tulla patalappu.
5.      Olivatko koulun käsityötunnit mukavia? kyllä oikein mukavia.
6.      Oletko tutustunut suomalaiseen käsityöhistoriaan? Kyllä, vanhoihin käspaikkoihin ja mattoihin.
7.      Mistä käsityömateriaalista pidät eniten? räsystä !
8.      Mikä vuodenaika on mielestäsi paras? tämä syksy kaikessa harmaudessa.
9.      Oletko romantikko? kyllä, kynttilän valoa näin marraskuussa on ihanaa.
10.  Pidätkö takkatulen loisteesta? voi kumpa olisikin takka !
11.  Ketä henkilöä arvostat suuresti? omaa puolisoani :)
 
Tässä sitten oma kysymykseni:
 
1. Luetko käsityölehtiä ?
2. Ostatko itse suomalaista käsityötä ?
3. Oletko unelma-ammatissasi ?
4. Jumppaatko käsitöiden tekemisen välissä ?
5. Käytätkö käsitöidesi tekemisen apuna tietokonetta ?
6. Miten verkostoidut ?
7. Oletko saanut uusia ystäviä harrastuksesi parista ?
8. Käytkö jossakin harrastuspiirissä ?
9. Keneltä olet saanut innoitusta käsityöläisyyteen ?
10. Jos et tekisi käsitöitä, mitä tekisit ?
11. Seuraava haasteesi käsitöissä?

Lähetän haasteen seuraaville bloggaajille:
Nätti rätti
Kudonnasta kortteihin
Tia-Nina Taidettaja
tekemässä
sinipellavainen








 

Kommentit

  1. Hei!
    Kiitos, että valitsit minut Haasteen saajaksi. Olen saanut tämän saman Haasteen jo kolme kertaa ja toivon, että antaisit tämän minun sijasta, jollekin toiselle bloggaajalle. Syysterveisin Sinipellavainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oijoi näinkin voi käydä !
      näitä ketjukirjeitä voisi olla hyvä katkaistakin :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maton kanttaus

Maton kanttaus olikin oikukas juttu. Opin Turun symposiumissa tekemään kanttauksen siten että, kantista tehdään maton levyinen pussi, mikä sovitetaan sitten mattoon ja ommelaan käsin molemmilta puolilta. 1. kokeilu Tein juuri näin pussin, mutta ompelin ompelukoneella, nahka neulalla luisti hyvin. Eipä ne reunat menneet kauniisti päällekäin vaan ommel seikkaili maton alapuolella sinne tänne, joten pääsin purkuhommiin. Tässä välissä piipahdin kutomakerholla ja kokeneelta kutojalta sain vinkin. 2. kokeilu Ompelin toisen puolen kantista koneella nurjalta puolelta ja käänsin sitten oikein päin toiselle puolelle mattoa, ja toisen puolen ompelen käsin. Tämä toimii!

Villashaali on valmis !

Näin ihanasti on kulunut nämä pääsisäisen pyhät. Tänään aamulla piipahdin kutomokerholla kutomassa shaaliini viimeiser langat. Päättelin kauniisti ja tein tilaa seuraavalle kutojalle. Tässä kuvia: Villahuopaa ei saa lyödä tiiviisti. Polkusten vaihto jo tässä vaiheessa sitoo langan. Valmista tulee sukkelaan tukille Lopuksi muutama lanka pitämään työtä kasassa. 200cm yhteensä hapsut mukaan lukien ! Hapsut pahvilla merkattuna, seuraava voi tulla!